Tarinatuokio

Tämmöisenä tosi tuulisena ja kuurosateisena päivänä ei tee mieli lähteä ratsastelemaan, joten tämmöisen päivän voi hyvin pyhittää muunmuassa kertoilemalla kuulumisia ja jakamalla ehkä jokusen ajatuksenkin.

Heinän kulutus on ollut meillä kovin tasaista. Talvella paali (noin 250-300kg) kesti aikalailla tasan 10 päivää. Yksi paali meni jopa yhdeksässä päivässä niiden ainoiden kovien pakkasten aikana. Nyt kun ilma on lämmennyt, on paalit kestäneet suunnilleen samat tai päivän pari pidempään. Tänään työnnettiin uusi "Big Mac" kuten Julle paaleja nimittää, tarhaan. Olen pohtinut päässäni vapaan heinän hyviä ja huonoja puolia.

Hyviä puolia on, että ei tarvitse murhetia onko sitä heinää, ei tarvitse katsoa Pappa-ponin hapanta naamaa, kun se annosteltu heinä loppuu, ei tarvitse herätä aamuisin aikaisemmin viemään heinää, piha pysyy siistimpänä kun irtoheinä ei varise pitkin pihaa. Ei tarvitse miettiä onko joku ruokintaväli liian pitkä, mahahaavaa ei tule niin helposti, elämä on stressittömämpää jne jne. Onhan näitä hyviä puolia tässä vapaassa annostelussa monia, mutta kun jokaisella asialla on ne huonotkin puolensa...

Huonoja puolia on, että jokaisesta paalista menee heinää hukkaan jokunen kottikärry. Heinähäkki on auttanut asiaa paljon, mutta aina sitä varisee kuitenkin häkin ulkopuolelle ja nuo kaksi talloo sen tällähetkellä saviseen ja märkään maahan, eivätkä tietenkään syö sitä. (Mikä sinäänsä hyvä, ettei maa-ainesta mene suolistoon). Huono puoli on myös se, että Leon mahanympärys ei tunnu vapaalla heinällä (liikutuksesta huolimatta) pienenevän mihinkään, joskaan tuo ei myöskään tunnu tuosta enää enempääkään lihoavan, että toki se hyvä puoli, vaikka onkin huonopuoli...

Olen pohtinut asiaa, että miten voisin säilyttää vapaan heinän, koska se helpottaa arkeani huomattavasti, mutta miten voisin samalla hieman rajoittaa/hidastaa syömistä turvallisella tavalla ja toki myös siten, että hukka olisi mahdollisimman pieni. 

Talliniksit ryhmästä löytyi mm tämä vinkki

Selailin "Talliniksit" ryhmää Facebookissa (ryhmä on suljettu ryhmä, mutta tee-se-itse- hevosnaisen tai -miehen kannattaa liittyä, ihan fiksuja ideoita porukalla!) ja sain sieltä idean tähän "heinä ongelmaan". Joku (on se Joku vaan fiksu tyyppi) oli ostanut perävaunun kuormaverkon ja tehnyt siitä ns slow feeding verkon. Kestänyt kuulemma todella hyvin ja toimii tarkoituksessaan loistavasti. 

Tämän kuvassakin olevan verkon etureunassa tuo verkko on kaksinkertainen, sillä tuo on malliltaan ns "kirjekuori". Reunat on punottu umpeen pyykkinarulla.

Siitä se idea sitten lähti. Tuumin, että ostan kaksi tuollaista verkkoa, punon niistä isot pussit ja vedän täyden paalin päälle kaksi verkkoa hidastamaan ja rajoittamaan syömistä, sekä toivonmukaan estämään paalin leviäminen. Asia on vielä suunnitteluvaiheessa, sillä viimeaikoinan ku tili on tullut, niin se on nyt mennyt vähän turhan nopeasti ja olen koittanut vaan tässä jotenkin selvitä viikosta toiseen. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eiköstä vaan?

Sitten mietityttää kiinnistys systeemi, sillä verkko pitäisi ehdottomasti saada kiinni esim heinähäkkiin, ettei se vaan nouse pois paikaltaan ja sotkeudu jalkoihin. Tarvinee hankkia heinähäkin sisäkulmiin ja vaikka keskellekin jotkut vahvat lenkit, johin tuon verkon laittaa vaikka palohakasilla kiinni. Tarvii olla myös sellainen joku varasysteemi tälle, että kun heinää syödään ja verrko ns löystyy, että sen saisi kiristettyä sit jotenkin, ettei jää ihan tuulessa lepattamaan. Ehkäpä aika näyttää miten tää toimii, vai toimiiko?

Sitten on pupuasiaa. Mä niin haluan pupuja meille, sillä pitäähän nyt hyvänen aika tallikaneja olla (hyvin perusteltu, eikös?). Roduksi olen valinnut Belgianjätin. Mulle olisi tarkoitus tulla sekä uros, että naaras jossain kohtaa kesää (jahka nyt ensin syntyisivätkin). Eli jättivauvapupuja voi toivonmukaan joskus tulevaisuudessa kysellä. Mentiinpäs taas vähän kauas ajassa, mut haaveilla saa ja pitää :)

Ja kana-asiaa. Kävimme eilen katsomassa meidän tulevaa kukkoa, Wilsonia. Onhan tuo komea nuorimies ja jokseenkin niin omituisen värinen, että joutuu ihan kahdesti katsomaan, että mitääh. Useinhan tuollaiset tavalliset kukot, mitä on totuttu näkemään maatiloilla ovat väriltään melko kirjavia, on ruskeaa, vihreää ja mustaakin sävyä samassa yksilössä. Meidän kukkopa onkin viti valkoinen, ja siivissä ihan vähän vaaleanruskeaa sävyä. Komea on, ja kiekuu nuotin vierestä eli sopii hyvin meille tänne. Kanala on suunnitteilla ja sen koon vuoksi emme ota kuin Wilsonin ja kolme kanarouvaa hänelle siihen. Se määrä riittää kyllä muutenkin ihan hyvin.

Ja se asia mistä olis kaikkein kivointa kertoa, joutuu vielä(kin) jäämään pimpentoon, sillä asiat ei etene niinkuin pitäisi. Hitto kun ei vaan itse voi asiaan vaikuttaa, vaan on pakko odottaa, että joku muu saa aikaiseksi. Huoks!

Niin, niitä kuulumisia lyhyesti edes. Karvanlähtö on kovimmillaan. Tuppoja lentelee pitkin pihaa, niitä on suussa, silmissä ja sieraimissa. Kesä tulee. Pitkästä aikaa voin sanoa, että tämä on ensimmäinen kesä jota todella odotan. Nyt pystyn vaikuttamaan niin moneen asiaan Fikin oloa helpottaen, että ei yhtään ahdista "kesä ja kärpäset".