Painimatsin jälkeen, jonka voitin melkeen. Naamastansa uudet sävyt löytää saa... (Klamydian - Junttihinttirunkkari)

Päästin pojat tänään kentälle painimaan. Edellisestä kerrasta onkin jo vähän aikaa ja se kyllä näkyi. Vauhtia riitti, pojat keulivat ja painivat kokoajan ja kun eivät painineet, painoivat häntä soihtuina pitkin kenttää perä välillä lentäen. Hauskaa tuntui olevan, vaikka välillä hirvittää, kun noinkin iso eläin painii, niin että tanner tömisee. Olen vaan päättänyt ja päätellyt, että tietävät parhaiten itse, mikä on järkevää.

Painivat nämä toki tarhassakin, että sen takia ei tarvisi erikseen kentälle viedä rälläämään, mutta ovat molemmat tottuneet siihen, että vien niitä säännöllisesti kentälle irroittelemaan ja hyvin on opetus päähän näillä painunut. Hyvä kun sain narut irti, niin jo mentiin. Musta on mukava nähdä ja huomata, että vanhassakin vielä virtaa riittää ja leikki maistuu. Fiki oli tuossa nelisen vuotta sitten melkoisen hapan vanha pieru, jota ei muiden seura suuremmin kiinnostanut. Naisia se hurmuri kyllä jahtasi, mutta muuten ei jaksanut muiden laumassa olleiden leikeistä perustaa. Mukavaa, että Leon myötä on Pappakin nuortunut ja jaksaa leikkiä. On ihana huomata, että ovat todellakin sydänystäviä ja tulevat hyvin juttuun keskenään. Mun pojat <3

Katselin näiden menoa ehkäpä jonkun 15min, jonka jälkeen jouduin ensimmäistä kertaa ikinä puhaltamaan pelin poikki, tosin taisi Pappa olla mun kanssa samoilla linjoilla, ku käveli ite mun luo ennenkuin ehdin poikia alkaa huudella sen enempää. Leokin tuli samantein paikalle ja molemmilla samanlainen ilme naamalla "ANNA VETTÄ!! ON KUUMA!!" Saldona Fikille eka hokkireikä tälle hokkikaudelle ja Leon naamaan osui jotain, ku ien vuoti vähän verta. Kuten otsikko jo totesikin "Painimatsin jälkeen, jonka voitin melkein. Naamastansa uudet sävyt löytää saa..."