Maastotaitokisat

Tarhassa oli vastassa pystyyn nukkunut poni, oli meinaan hieman kuuma ja lämpötila vain nousi kokoajan. Kuumaa menoa oli siis luvassa. Harjailin ponin, selvitin harjan ja hännän. Lastaus sujui vaihteenvuoksi hieman tahmean sorttisesti, mutta kuitenkin oltiin alle 15 minuutissa kopissa eli hyvin meni. Kisapaikalle ei ollut kuin reipas 10km, joten matkaan ei mennyt kauaa. Perille päästyämme lähdin samantein tutustumaan rataan ja jo tässä kohtaa mietin, että mitähän tästä tulee. Ei siis omalta osaltani, vaan järjestäjien osalta.

Ratamestari ei tullut esittelemään rataa lainkaan, vaan se oli jokaisen "oma ongelma" pongata 16 tehtävää radalta oikeaan järjestykseen. Olihan sielä ratapiirros, mutta kun lääniä on ainakin sen parin hehtaarin verran, tehtävät pitkin poikin aluetta, et tehtävä ollut kovinkaan helppo. Onneksi satuin huomaamaan pari tämän tallin tuntilaista, joilla oli radan tehtävälista kädessään. Kävelin radan heidän kanssaan, jotta löysin oikeat tehtävät. 

(c) Annakaisa Oinonen

Kiinnitin jo tässä kohtaa huomiota siihen, että ensimmäinen este eli tehtävä nro 4, oli aivan "jumalattoman" kokoinen sianselkä ja siis kenttäeste (kiinteä). Tämä este oli ainakin sen 90cm leveä ja varmaan sen 70cm korkea. Tämä ei ole mun mielikuva helposta esteestä, kuten kutsussakin sanottiin "helppoja pieniä esteitä". Lisäksi lähestyminen tälle esteelle oli vaikeaa, sillä tehtävän nro 3 jälkeen oli loiva alamäki ja kunnon lähetymistä ei ollut helppo suorittaa, koska tie jäi aika lyhyeksi. Ahdistus. Pohdin ja kävelin tässä kohtaa ympäriinsä koittaen keksiä fiksua lähestymistä ja loppujen lopuksi päätin kiertää vesimaton ja mennä sen takana olevan tosella syvän ja leveän vallihaudan sekä tukin välistä, jotta saan tarpeeksi pitkän lähestymisen.

Rata oli nyt kävelty, kohtuu simppeli rata. Seuraavaksi kilpailun vetäjä käski KAIKKIA ratsukoita tulemaan verryttelyyn. Kysyin kaikkiko? Mun vuorohan oli vasta kolmanneksi viimeisenä. Kaikki kuulemma vaan samaan syssyyn, joten menin laittamaan ponia kuntoon. Fiki-parka kuljetuksen jäljiltä hiestä märkä, vaikka matkustaa nätisti paikallaan seisten, stressaa aina sen verran, että hiki tulee. Kamppeet päälle ja menoksi. Verryttely tapahtui kilpakentällä. Lähinnä vaan kävelin, sillä meidän vuoroomme oli vielä niin paljon aikaa, etten viitsinyt turhaan tässä kohtaa ponia väsyttää. Käytiin katsomassa muutamia esteitä lähempää ja muuten vaan hummailtiin.

Verryttelyaikaa annettiin yhteensä varmaan vaan joku 10min, jonka jälkeen kilpailijat käskettiin kävelemään radan reunoille, mutta katsomon ohi ei saanut kävellä. Mielenkiintoinen kuvio, kun katsomo oli kutenkin sellaisessa paikassa, että olisi pitänyt kääntyä hevosella ympäri siinä kohtaa ja kävellä takaisin. Derbykentässä oli sellainen iso "syvennös", jonne lähdin kävelemään, tässä syvennöksessä ei ollut mitään radan tehtäviä ja alue oli iso, joten siinä kävely oli kaikken helpointa. Lisäksi lähtölinja oli tässä lähellä. Kaikki seurasivat meitä sinne ja siitähän tuli ihan hyvä verrytelyalue. 

Sitten käveltiin, käveltiin ja käveltiin. Luojalle kiitos, että tallinpitäjä lähti meille hoitajaksi, muuten olisi tullut nestehukka. Uskollisesti hän kiikutti mulle vettä vähän väliä ja vesi tulikin tarpeeseen. Ponillakin oli hiki ja ihmekös tuo, kun käveli kokoajan niin reippaasti. Tässä kohtaa alkoi harmittamaan, että radassa oli esteitä, mutta niitä ei verryttelyssä ollut lainkaan. Jotain pientä hyppyä olisi ollut hyvä saada alle edes parin hypyn verran. 

(c) Annakaisa Oinonen

Radalla tuli "läheltäpiti" tilanne ja toinenkin. Hiukeeta, todellakin! Lähtijöitä oli yhteensä 31, prosentuaalisesti todella paljon tuo likimain kaksi "osumaa". Ensimmäinen sattui, kun ratsukko A oli suorittamassa tehtävää nro 7 pujottelu ja ratukko B oli hyppäämässä estettä nro 4. Pujottelutehtävä oli niin pitkä, että viimeisimmän tolpan jälkeen tullut kaarros oli vääjäämättä niin pitkä, että tuli esteen nro 4 taakse, suoraan esteen linjalle. Törmäys oli TODELLA lähellä!

Toinen tilanne tuli, kun ratsukko C oli suorittamassa estettä nro 10, jossa hypättiin tukki, kierrettiin tolppa ja hypättiin sama este toisesta suunnasta uudelleen. Ratsukko D oli tulossa hyvää kyytiä esteelle kun ratsukko C oli juuri tulossa toisesta suunnasta. Oikeesti KAMMOTTAVAA! 

Radalla oli läjäpäin ratsukoita, jotka eivät kyenneet suorittamaan kuin omaa osuuttaan, sielä todellakin sai jatkuvasti katsoa, missä toinen menee, ettei törmää. Tässä olisi järjestäjille ollut kyllä vähän mietittävää! Radalle lähdettiin 3 min välein ja tehtävät eivät olleet loogisessa järjestyksessä vaan todellakin yksi sielä, toinen täällä periaatteella.

Se mikä oli myös ikävää, että ratsukot kutsuttiin paikalle numeroina. Milläs katsomosta tiedät kuka on menossa, kun lähettäjä huutaa vain numeron. Ei olisi ollut liikaa vaadittu, että olisi huutanut ratsastajan ja ratsun sekä vaikka sitten sen numeron.

Noh, mitähän me käveltiin siinä paahteessa, varmaan reippaat 1,5h. Vihdoin tuli meidän vuoro. Huudettiin numero 29. Menin lähtöviivan tuntumaan odottamaan. Kukaan ei sanonut mitään, kysyin, että nytkö pitäis mennä. Vastaus oli joo, mene vaan. TÄH?? Eikö nyt hyvänen aika olisi voinut vaikka ihan sanoa, että "ratsasta" tai jotain. Ei nyt ihan ole putkeen mennyt järjestäjiltä tämä homma. Radalle siis.

(c) Annakaisa Oinonen

Riman alitus, hyvin helppoa. Pujottelu puomeilla, pah, Fikiä sanottiin hevoseksi. Sanoin, että iso poni tämä on ja kävi vielä "esteen valvoja" asiasta inttämään. Hoh hoh, mut itse tehtävä meni hienosti. Tämän jälkeen puomien väliin pysähdys ja peruutus, helppoa! Ja sitten se kammottava nro 4. Tein pitkän tien ja lähestyin reippaasti, jouduin vähän jopa hoputtamaan Fikiä, kun tuntui liian löysälle. Poni meitti, menen en mene ja mä sanoin mene ja menihän se HIENO FIKI! Seuraavaksi selästä alas ja kavion puhdistus, takas kyytiin ja karuselliin, jossa piti kävellä puomien yli pudottamatta keiloja. Hyvin meni. Tästä seuraavaksi pujotteluun joka meni myös kuin vettä vaan. Kapea portti oli kahdesta tynnyristä tehty todella kapea kolo. Mun oli pakko nostaa jalat ylös, kun muuten olisi varmasti tynnyrit kaatuneet. Nro 9 oli tunnistustehtävä, jossa oli kasveja. Muuten olis mennyt kaikki oikein, mutta kun mä olen jotenkin niin vahvasti sitä mieltä ett lupiini = pioni, niin tämä meni siis väärin. Tästä sitten tukille ja hyppy yli, meni muuten ihan tosi hyvin, tolpan kiertäminen ja hyppy takas. Tässä kävi moka ja ihan mun moka. Jäin vähän matkustamaan, lähdin hyppyyn liian aikaisin ja no, yli mentiin, mutta tyyli vapaa :D 11 oli sellainen mäki, mikä piti ravata ylös kevyessä istunnassa ja ravata myös alas. Alas meno oli kutenkin niin jyrkkä, että suosiolla kävelin. 

(c) Annakaisa Oinonen

12 oli vesimatto pituussuunnassa ja sen yli piti kävellä. Eka Fiki oli ihan et hui, sit laitettiin kevyen kehoituksen saattelemana jalka matolle ja sit Fiki tajus mistä oli kyse " Ai tää on tää juttu missä pitää kävellä tästä yli" ja lompsis siitä mentiin. Ai kuinka ylpeä olinkaan. Seuraavaksi oli pikkuinen kiva ristikko, jonka tolpan päässä oli kannu, joka piti siirtää toiseen tolppaan. Todella helppoa. Sitten oli "heitä pallo koriin" tehtävä. 3 palloa, yksi kori, mutta ai kuinka hienosti Fiki malttoi seistä paikallaan, kun koitin sihdata koriin <3 Tehtävä 15, oli naruportti, joka piti avata, kävellä läpi ja sulkea. Niin olen ylpeä siitä miten hienosti tuokin meni. Viimeisenä oli ravipuomit kevyessä istunnassa. Ja maalilinja, jonne muuten tein pikkupikku kierroksen, kun kukaan ei kertonut, että tässä on maalilinjakin, kaikki vaan puhuivat lähtölinjasta. Aikaa tässä meinaan ei otettu, vain tehtävät ratkaisivat.

(c) Annakaisa Oinonen

Omalta osaltani, odottelusta huolimatta mukava kokemus. Saatiin ruusuke ja oltiin sijalla 3. Tuonne en kyllä silti ihan ekaksi ole uudelleen menossa, ihan vaan järjestelyiden vuoksi.

Kotiin päästyämme Fiki sai ansaitsemansa pesun ja ylimääräisen herkun. On se vaan hieno poni <3